Miten valmistauduin raskauteen?

 

Viime vuosi on ollut käännekohta elämässäni ja sisäinen myllerrys on ollut intensiivistä. Vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon, vaikka se on lopulta  lyhyt aika aikuisen ihmisen elämässä.

Olen aina uskonut siihen, että kriisi on mahdollisuus uuteen. Tällä kertaa elämäni suurin kriisi valmisteli kohti suurinta unelmaani.

 

Minulta on kysytty, miten valmistauduin raskauteen? Koska raskaus ja äitiys on ollut pitkäaikainen haave, aloitin valmistautumisen jo vuosia ennen uupumusta.

Valmistautuminen myös antoi itselleni mielenrauhan silloin, kun perheen perustaminen ei vielä ollut ajankohtaista.

 

Disclaimer tähän alkuun: En usko, että on oikeaa tai väärää tapaa valmistautua raskautumiseen. Jokaisen tarpeet ja tilanteet on erilaisia, ja jokaisen tie äidiksi on erilainen. Joillakin pariskunnilla voi olla joitakin lisähaasteita, joka vaatii enemmän aikaa ja vaivaa ennen raskauden yrittämistä.

Jokaisen tie raskautumiseen on erilainen. Siinä missä yksi tarvitsee kaiken mahdollisen lääketieteellisen avun, toinen raskautuu pelkästä katseesta.

Olemme kaikki yksilöitä ja noin kolmannes pariskunnista, jotka hakeutuvat hedelmöityshoitoihin kärsivät idiopaattisesta lapsettomuudesta, eli ei koskaan löydetä selvää syytä lapsettomuuteen.

 

 

Kumppanin kanssa vai itsellinen vanhemmuus?

Ehkäpä tärkein askel raskauteen valmistautuminen on jutella oman kumppanin kanssa lapsihaaveista ja siihen liittyvistä odotuksista, kuten lasten kasvatuksesta, taloudellisista huolenaiheista sekä työn että perhe-elämän tasapainosta.

Kun täytin kolmekymmentä, päätin etten jätä elämäni suurinta unelmaa toisen ihmisen käsiin, vaan olisin ollut valmis itselliseen vanhemmuuteen. Otin selvää eri klinikoista ja asetin itselleni deadlinen, että viimeistään 35-vuotiaana hakeutuisin hoitoihin.

Tapasin kuitenkin nykyisen mieheni, jonka kanssa perhehaaveet kohtasivat ja parin vuoden seurustelun jälkeen aloimme yrittämällä yrittää.

 

Säännöllinen gyne ja papa

Mikäli et käy gynellä säännöllisesti (esim. kerran vuodessa), niin this is your friendly reminder varata aika lääkärille heti.

Minulla on nuorempana todettu kohdunkaulassa solumuutoksia, jonka johdosta käyn gynellä ja papakokeessa säännöllisesti. Kannattaa siis muutenkin, vaikkei olisi ollut mitään haasteita historiassa.

Vuosittain gynekelogini tarkistaa kohdunkaulan, kohdun ja munasarjojen terveyden. Joka vuosi ei ole ollut tarvetta ultrata, mutta se kannattaa tehdä, jos munasarjoja ei ole koskaan ultrattu.

 

 

Anti-Müller-hormonin mittaus

Anti-Müller-hormoni eli AMH on proteiini, jota käytetään munasarjojen toiminnan arviointiin ja hedelmällisyyden. Kävin pari vuotta sitten raskautta suunnittelevien verikokeissa, joka kattaa AMH:n lisäksi mm. ferritiinin ja folaatin. Voin lämpimästi suositella kyseistä verikoepakettia.

Kokeet myös voivat antaa mielenrauhan, mikäli haluaa lykätä perhehaaveita, eikä tiedä omia hedelmällisyysarvoja. Mikäli tuloksissa on jotain poikkeavaa, niin suosittelen kääntymään oman gynen puoleen. Itse kävin Louna Labilla ja toimenpide kesti alle viisi minuuttia. Tulokset tulivat muutamassa päivässä.

 

B9-vitamiini eli folaatti tai foolihappo

Foolihappo auttaa kehoa muodostamaan uusia soluja ja ehkäisemään synnynnäisiä epämuodostumia raskauden aikana. Se kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen raskautta ja suositus voi vaihdella yksilöllisesti, joten kannattaa kysyä tarkempia ohjeita omalta terveydenhuollon ammattilaiselta.

Itsellä on kokemusta ainoastaan Terranovan Prenatal-monivitamiinista, jota suositellaan raskautta suunnitteleville, raskaana oleville sekä imettäville. Aloitin sen ottamisen, kun aloimme suunnittelemaan raskautta ja otan vitamiinit edelleen päivittäin.

 

 

Psykoterapia

Viime vuoden uupumus vei syvemmälle kuin koskaan, eikä jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin käydä läpi asioita omasta elämästä sekä lapsuudesta, mitä en ollut aiemmin halunnut muistella. Olen aiemmin pitänyt katseen visusti eteenpäin, siihen suuntaan, mihin olin menossa. Lopulta päädyin umpikujaan, eikä ollut muuta tietä ulos kuin katsoa peruutuspeiliin ja laittaa pakki päälle. Oli antauduttava omalle menneelle ja hyväksyä se sellaisena kuin se on. Irtipäästäminen sai aivan uuden merkityksen ja takki on ollut niin paljon kevyempi. Suosittelen kaikille, vaikka ei olisikaan traumoja tai perhehaaveita.

Samalla olen äärimmäisen kiitollinen siitä, etten ole saanut lasta aiemmin. Olisin ollut aivan eri äiti. Nyt tuntuu siltä, että olen oppinut huomattavasti enemmän lempeyttä, ymmärrystä sekä myötätuntoa. Kaikella tosiaan on tarkoitus ja pitää luottaa omaan ajoitukseen.

 

Hermoston kuntouttaminen

Uupumuksen myötä selvisi, ettei kehoni palautunut edes levossa. Oli löydettävä uusia tapoja virittää hermosto kohti palautumista ja tammikuussa 2022 aloitin sensomotorisen kuntoutuksen. Siitä voi lukea lisää tästä postauksesta, mutta lyhykäisyydessään tarkoituksena oli sammuttaa traumarefleksejä, joita olin kantanut koko ikäni.

Hermoston kuntouttaminen ennen raskautta voi olla hyödyllistä niin odottavalle äidille kuin kasvavalle vauvalle. Se voi auttaa parantamaan stressinhallintaa, unen laatua, ruoansulatusta ja ravinteiden imeytymistä, mikä voi auttaa tukemaan terveellistä raskautta ja synnytystä.

Omaan hermostoon tutustuminen on ollut avartavaa. Lämpimästi suosittelen kyseistä matkaa kaikille, vaikka ei olisikaan kokenut uupumusta. Sen avulla voi oppia ymmärtää paremmin itseään ja muita ympärillä olevia ihmisiä.

 

 

Pilates

Jo ennen uupumista suunnittelin aloittavani pilateksen, jotta jaksaisi olla raskaana. Burnoutin myötä keho oli kuitenkin niin väsynyt ja hermosto ylivirittinyt, ettei mikään muu urheilu tuntunut hyvältä. Oli pakko laittaa tennis paussille, sillä dynaaminen harjoitus ei tehnyt hyvää ylikuormittuneelle hermostolle. Oli pakko myös ottaa taukoa joogasta (ja opettamisesta), sillä keho toimi autopilotilla joogamatolla, enkä halunnut, että keho jatkaa niillä urilla, jossa se on aina toiminut. Aloitin siis pilateksen osana kuntoutusta, enkä voisi olla tyytyväisempi päätökseen. 

Minulla on viha-rakkaussuhde kyseiseen lajiin, sillä kehoni haluaa toimia vastoin pilateksen periaatteita. Se on kaikessa rauhallisuudessaan niin haastavaa, ja samalla niin tehokas. Raskautta suunniteltaessa pilates vahvistaa keskivartalon lihaksia ja parantaa kehonhallintaa, mikä voi todennäköisesti auttaa selviytymään paremmin raskauden fyysisistä vaikutuksista. Lisäksi sen avulla voidaan vahvistaa lantionpohjan lihaksia, jotka ovat erityisen tärkeitä raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen.

 

Akupunktio

Akupunktio on perinteinen kiinalainen hoitomuoto, jota käytetään laajasti monien eri sairauksien ja vaivojen hoidossa. Minusta on mahtavaa, että se tunnistetaan myös länsimaisessa lääketieteessä – joskin sen teho perustuu ennemmin fysiologiaan kuin Qi:n, eli elämän energian virtaamiseen. Olen käynyt hoidoissa lievittääkseni stressiä, väsymystä ja surua. Vähentääkseni stagnaatiota ja edistääkseni qi:n virtaamista.

Kun etenimme lapsihaaveiden kanssa, keskustelin siitä myös akupunktiohoitajani Maria Eklöfin kanssa. Muutettiin hoitojani sen mukaisiksi, jotka parantaisivat hormonitasapainoa ja edistäisivät raskautumista.

Akupunktio voi myös auttaa vähentämään ahdistusta, parantamaan verenkiertoa ja hoitamaan kipuja. Se voi myös auttaa ​​valmistautumaan henkisesti ja fyysisesti raskauteen sekä edistää yleistä terveyttä ja hyvinvointia.

 

Ovulaatiotestit

Viimeisenä täytyy nostaa esille ja mainita ovulaatiotestit. Molemmilla kerroilla raskauduin testien avulla. Vaikka olen käyttänyt Flo-sovellusta vuodesta 2015 ja kiertoni on säännöllinen (ja uskon tuntevani ovulaationi), niin testit antoivat molemmilla kerroilla eri tuloksen kuin sovellus ja omat tuntemukseni.

Ovulaatiotesti mittaa hormonin LH-tason (luteinisoiva hormoni) virtsassa, joka kertoo, milloin ovulaatio tapahtuu. Kun LH-taso nousee, se osoittaa, että munasolu on vapautumassa munasarjasta, mikä on paras aika yrittää hedelmöitystä.

 

 

Raskauduin melko nopeasti sen jälkeen, kun aloimme yrittämällä yrittää. Ensimmäinen raskaus valitettavasti päättyi viime kesänä epäonnisesti. Pystyin suhtautumaan keskenmenoon rationaalisesti. Sain myös apua läheisiltä. Sitä etuoikeutta ei kaikilla ole ja moni jää asian kanssa yksin. Sen lisäksi moni joutuu kohtaamaan epäinhimillistä kohtelua terveydenhuollossa, sillä keskenmenot ovat niin yleisiä. Arkipäivää.

 

Tiesin, että keskenmenopelko tulee varjostamaan seuraavaa raskautta. Eikä mennyt montaa kuukautta, kun raskauduin uudestaan ja tällä hetkellä olen viimeisellä kolmanneksella. Jos jotain olisin toivonut tekeväni toisin raskautta suunniteltaessa, niin olisin toivonut matkalleni mukaan doulan tai jonkun muun terveydenhuollon ammattilaisen, joka olisi ollut henkisenä tukena kaikki ne negatiiviset raskaustestit ja raskauden alkuvaiheen kaikkine pelkoineen.

 

Kuten mainittu blogipostauksen alussa, jokaisen tie raskautumiseen on erilainen ja ne asiat, mitkä toimi meillä ei välttämättä sovi kaikille. Kannattaa aina keskustella oman lääkärin kanssa eri tavoista valmistautua raskauteen, jotta saa parhaan mahdollisen tuen sekä asianmukaista hoitoa.

 

Raskauden suunnittelu on ihmeellistä ja jännittävää! On olemassa monia asioita, mitä voi tehdä edistääkseen hedelmällisyyttä ja mahdollisuuksia tulla raskaaksi.

Lopuksi, haluaisin rohkaista pitämään toivoa yllä. Luota omaan kehoosi ja yritä pysyä kärsivällisenä prosessin suhteen.

 

Kuvat: Juliaana Jussila

 

 

hyvinvointi raskaus-ja-synnytys terveys oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *